Death Note Wiki
Vakuuttunut
Luvun tiedot
Luku
95
Albumi
Hahmojen ensiesiintymiset
Ami Hamazaki
Ayame Asaoka
Julkaisu japaniksi
2. toukokuuta 2006
Julkaisu englanniksi
1. toukokuuta 2007
Julkaisu suomeksi
22. huhtikuuta 2009
Sivujen määrä
19
Lukuopas
Edellinen
Ulkona
Seuraava
Sillä välin


Vakuuttunut (engl. Convinced, jap. 納得 Nattoku) on Death Note -mangan yhdennentoista albumin seitsemäs sekä koko sarjan 95. luku.

Juoni[]

Light Yagami keskustelee puhelimessa äitinsä kanssa ja sanoo, ettei pääse viettämään uuttavuotta tämän ja Sayun kanssa. Aizawa mietti mihin Light todella pyrkisi, jos on Kira. Yrittikö Light lavastaa jonkun toisen Kiraksi uskotellen kostavansa isänsä kuoleman? Vai yrittikö Light taivutella äitinsä ja Sayun kääntymänä Kiran kannattajiksi? Aizawa piti ajatustakin sellaisesta kammottavana.

Uudenvuoden perinteinen Kouhaku-laulukilpailu oli tulossa televisiosta jo 66. kerran. Japanin tutkintayksikkö oli jälleen aikeissa tutkia Kiran viimeisimpiä uhreja, mutta Matsuda halusi ensin nähdä Misan esityksen. Misa aikoi myös kertoa kihlauksestaan Lightin kanssa. Naisten joukkuetta kilpailussa tuki Ami Hamazaki ja miesten joukkuetta Hideki Ryuga. Juontajana toimiva Takada kuitenkin pahoitteli katsojiell erästä asiaa: Misa Amane ei ollut saapunut paikalle. Misa oli jo päätetty korvata Ayame Asaokalla.

Tutkintayksikkö ei ymmärtänyt mistä oli kyse, koska Mogi ei ollut sanonut heille mitään. Misa ja Mogi eivät kumpikaan vastanneet puhelimeen. Olisiko Takada päättänyt estää Misan aikeet kertoa kihlauksesta Lightin kanssa? Vaikutti kuitnekin siltä, että Mogi olisi tahallaan jättänyt kännykkänsä johonkin. Aizawa muisti kuinka oli kertonut muistilehtiöistä tekemästään havainnosta Mogille ja epäili asian liittyvän jotnekin siihen.

Sillä välin toisalla Mogi ja Misa istuivat autossa, jonka etupenkillä olivat SPK:n agentit Hal Lidner ja Anthony Rester. Misaa vaati päästä takaisin NHN:n asemalle, mutta Mogi sanoi tämän olevan tärkeää Kiran nappaamiseksi. Pahimmassa tapauksessa Rester olisi uhannut Mogia aseella, mutta Mogi oli vapaaehtoisesti suostunut tulemaan SPK:n mukaan. Hän olisi alun perin vastustellut, ellei olisi kuullut Aizawalta muistilehtiöistä.

Sillä välin Japanin tutkintayksikön pääamajssa Aizawa ja Light tulivat siihen tulokseen, että SPK oli Misan ja Mogin katoamisen takana. Near tunnusti sen ja sanoi tehneensä sen "varmuuden vuoksi". Matsuda ja Ide olivat pöyristyneitä, koska heidän mielestään se muistutti liikaa edellisen L:n toimintametodeita. Light ymmärsi Nearin tehneen näin, koska Misaa epäiltiin toiseksi Kiraksi, mutta käski Nearia päästämään Mogin ja Misan, perustellen sieppauksen olevan rikos. Near kuitnekin sanoi heidän suostuneen tähän vapaahetoisesti ja yhdisti heidät Lightille. Mogi myönsi suostuneensa SPK:n pyyntöön vapaaehtoisesti ja Misa sanoi tehneensä niin vain Mogin suostuttelemana. Light myöntyi tähän, mutta muistutti Misan ja Mogin voivan poistua milloin halusivat.

Sitten Near sanoi, että jos L:ää esittäen kertoisi maailmalle Death Note -muistikirjoista ja siitä kenen uskoi olevan Kira, Kiran kannattajat ja vastustajat aloittavat varman sodan toisiaan vastaan. Hän sanoi aikovansa tehdä Kirasta itse lopun. Light vastusti ensimmäistä ajatusta väittäen Nearin olevan väärässä hänen suhteensa. Mutta he uskottelivat olevansa samaa mieltä siitä, että Kira oli napattava mahdollisimman pian.

Near perusteli vielä Misan ja Mogin eristämisen syyksi Misan epäilyn toiseksi Kiraksi. Mutta Light ei ollut tästä huolissaan. Hän valmisteli jo omaa suunnitelmaansa Mikamin avulla. Puhelun päätyttyä Light sanoi Nearin päättäneen pitää itsepintaisesti kiinni edellisen L:n teorioista ja sanoi, että heidän tulisi napata Kira hyvin pian tuodakseen Nearille mielenrauha.

Myöhemmin NHN-kanavalla Kouhaku oli päättymäisillään, vaikka osa yleisöstä oli yhä pettyneitä Misan vetäytymiseen.