Death Note Wiki
Advertisement
Sekalaista
Luvun tiedot
Luku
97
Albumi
Julkaisu japaniksi
2. toukokuuta 2006
Julkaisu englanniksi
1. toukokuuta 2007
Julkaisu suomeksi
22. huhtikuuta 2009
Sivujen määrä
19
Lukuopas
Edellinen
Sillä välin
Seuraava
Kaikki


Sillä välin (engl. Miscellaneous, jap. 色々 Iroiro) on Death Note -mangan yhdennentoista albumin yhdeksäs sekä koko sarjan 97. luku.

Juoni[]

8. tammikuuta 2010 Near katselee Gevannin ottamia kuvia Teru Mikamin Death Note -muistikirjan sivuista. Uhrien arvioitujen kuolinaikojen ja listan perusteella nimet kirjoitettu joka yö puolenyön jälkeen. Lisäksi Mikamin säännönmukainen elämäntyyli vaikutti kirjoittamiseenkin, sillä tämä kirjoitti täyteen muistikirjasta tasan yhden sivun päivässä. Eikä muistikirjaan kiinnittynyt shinigami myöskään seurannut Mikamia.

Near kehuu Gevannia hyvin otetuista kuvista, mutta ei huomaa muistikirjan näyttävän kovin erikoiselta. Se näytti ulkoa päin aivan tavalliselta, kuten Mello oli sanonut. Japanin tutkintayksikkö piti hallussaan toista muistikirjaa. Gevannin nimeä ei ollut kirjoitettu Mikamin muistikirjaan, eikä näyttänyt siltä, että missään olisi vielä kolmas muistikirja. Gevannin kannatti kuitenkin vielä varmistaa sairaalassa kokonaisvaltaisen terveystarkastuksen kautta, ettei hänellä ole mitään sairautta. Jos Gevanni eläisi vielä tammikuun 23. päivänä eikä Mikami huomaisi häntä, asiat "L:n" kanssa saatettaisiin päätökseen.

Seuraavien päivien ajan kaikki jatkoivat tavalliseen tapaan. Japanin tutkintayksikkö jatkoi yhä Kiran uhrien tutkimista ja Light salaisia tapaamisiaan Takadan kanssa. Misa ja Mogi olivat yhä eristyksessä ja viettivät aikaansa kortinpeluulla tai go-peliä pelaten, eikä Misa pitänyt häviämisestä. Gevanni jatkoi Mikamin varjostamisesta tavalliseen tapaan. Lidner oli yhä soluttatuneena Takadan henkivartijoihin ja välitti tietoa Mellolle puhelimitse. Near ja Rester analysoivat yhä Mikamin muistikirjan sivuista otettuja kuvia. Lopulta 22. tammikuuta Gevanni oli toteuttanut erään Nearin suunnitelman. Hänen piti vielä seurata Mikamia 24. päivään asti.

Seuraavan päivänä Takada välitti jälleen ohjeita Mikamille. Mikamilla puolestaan oli viesti Takadalle: "Vahvistin sen". Sitten Mikami lopetti puhelun ja Takada lähetti Lightille viestin "Haluan tavata sinut pian." Matsudan silmissä se näytti tavalliselta tapaamispyynnöltä Lightille, mutta Light tiesi viestin olevan oikeasti merkki, että Mikami oli vahvistanut kaiken. Near oli siis löytänyt Mikamin, eikä yritä edes tappaa tätä. Kaikki oli mennyt kuten Light oli suunnitellut ja hän uskoi voittavansa Nearin.

25. tammikuuta Gevanni ilmoitti Nearille ja Resterille Mikamin jatkaneen yhä tavalliseen malliin. Sillä välin Japanin tutkintayksikkö miettii, miksi Near ei ole ottanut yhteyttä. Misa ja Mogi olivat olleet eristettyinä jo yli kolme viikkoa, eikä tutkintayksikkö ole edistynyt tutkinnassaan paljon. Molemmat näyttivät juuttuneen paikoilleen. Light kuitenkin arveli, että Near tarkisti, ettei Mikamia varjostanutta henkilöä manipuloitu muistikirjalla. Sitten Near, joka oli saanut valmistelunsa tehtyä, otti yhteyttä.

Near ilmoitti "L:lle" haluavansa tavata tämän näyttääkseen jotain Kiran tapaukseen liittyvää. Light muistutti olevansa se, jota Near epäili Kiraksi. Mutta Near uskoi voivansa esittää asiansa vain näyttämällä tälle kasvonsa, päättääkseen koko tutkinnan. Light esitti olevansa samaa mieltä ja väitti, että mitä pikemmin Nearin teoria osottautuisi vääräksi, sen parempi. Aizawa ymmärsi Nearin viimeinkin aikovan todistaa Lightin Kiraksi. Mutta jos se olisi totta, Light saisi tilaisuuden tappaa Nearin. Sitten Near valmistautui kertomaan ehtonsa tapaamiselle.

Advertisement