Rem (リューク, Remu) on shinigami, joka antoi Misa Amanelle Death Note -muistikirjan. Ryukin tavoin myös Rem oli pitänyt hallussaan kahta muistikirjaa. Mutta hän ei saanut toista kirjaansa juonittelun avulla. Shinigami nimeltä Jealous oli rakastunut Misaan ja uhrannut itsensä pelastaakseen tämän murhaajalta, jonka kohtalo oli tappaa tämä. Hän muuttui hiekaksi ja tomuksi, jättäen jälkeensä vain Death Notensa, jonka Rem antoi Misalle.
Ulkonäkö[]
Remillä on luisevan oloinen ulkonäkö. Hänellä on pitkät selkärangalta näyttävät käsivarret ja luumainen iho. Hänen hiuksensa sekä kasvoissa olevat merkinnät ovat väriltään sinisiä, mutta animessa ne ovat violetteja.
Mangassa ja animessa Misa mainitsee Remin olevan naispuolinen shinigami ja siltä myös Remin puheääni kuulostaa. Mutta toisessa elokuvassa Remin sukupuolta ei mainita ja hänellä on siinä myös miesmäinen ääni.
Historia[]
Rem oli Jealousin seurana katsomassa, miten Misa Amane tulisi kuolemaan. He näkivät erään miehen tunnustavan rakkautensa Misalle, joka torjui hänet, koska ei tuntenut tätä. Mies päätti sitten tappaa Misan ja sen jälkeen itsensä. Mutta Remin estelyistä huolimatta Jealous tappoi miehen kirjoittamalla Death Noteensa miehen nimen. Kun rangaistuksena tästä Jealous kuoli, Rem uskoi tämän jälkeensä jättämän Death Noten kuuluvan nyt Misalle. Tästä alkaen Rem on seurannut Misaa ja yhdessä vaiheessa Misa teki hänen kanssaan vaihtokaupan shinigamin silmistä.
Juoni[]
Misan kanssa[]
Rem toivoi, että Misa käyttäisi muistikirjaa ennemminkin omaksi ilokseen. Mutta Misa sanoi tehneensä niin koko ajan, kun yritti saada yhteyden rikollisia sarjamurhaavaan Kiraan Sakura TV:lle lähetettyjen videonauhojen kautta. Rem yritti varoittaa Misaan toiminnan vaarallisuudesta, mutta shinigamin silmien ansiosta Misa uskoi olevansa turvassa.
Kun Misa oli kuullut Remiltä, miten Kira oli saanut oman Death Notensa, hän kysyi oliko Rem tehnyt samoin. Rem vastasi tähän kertomalla Jealousin tarinan, jolloin Misa sai selville todellisen syyn siihen, miksi selvisi hengissä kohtaamisesta vainoajan kanssa aiemmin. Rem kuitenkin sanoi, ettei tekisi Misan eteen samaa kuin mitä Jealous oli tehnyt.
Misan jatkaessa Kiran jäljittämistä, Rem oli lähinnä vain hiljaa. Ja ensitapaamisella Light Yagamin kanssa hän lähinnä vahvisti todeksi Misan kertomuksia. Mutta sitten kun Light Yagami uhkasi tappaa Misam, jos tämä ei tottele, Rem uhkasi tappaa Lightin, jos Misa kuolisi. Shinigamin silmillä Rem näki Misan luonnollisen eliniän ja huomaisi, jos joku kirjoittaisi hänen nimensä Death Noteen. Light ja Misa muistuttivat Remiä, että mitä siitä seuraisi, mutta Rem oli valmis vaarantamaan oman elämänsä.
Kaksi päivää myöhemmin Light yritti suostutella Remin tappamaan Kiroja jahtaavan mestarietsivä L:n heidän puolestaan. Hän vetosi siihen, että jos Misa oli onnellinen hänen kanssaan, Remillä olisi myös syytä olla. Rem suostui, mutta vihasi Lightia, minkä vuoksi L:n tappaminen ei koituisikaan samalla hänen omaksi kuolemakseen. Light päätti ensin pohtia tapaa, jolla tappaa L, mutta suunnitelmaa ei ehditty toteuttaa, koska Kira-tutkintayksikkö pidätti Misan epäiltynä toiseksi Kiraksi.
Rem saapui paikkaan, jossa Misaa pidettiin. Rem halusi auttaa Misan pakoon, mutta tämä kieltäytyi ja pyysi Remiä tappamaan hänet. Mutta Rem sanoi tappavansa siinä tapauksessa myös Lightin. Misa ei halunnut niin tapahtuvan ja päätti luovuttaa Lightille Death Notensa omistajuuden. Misa menetti muistonsa siitä ja tekemistään murhista, eikä kyennyt enää näkemään Remiä, mutta hänen rakkautensa Lightiin säilyi.
Rem meni tämän jälkeen Lightin puheille ja vaati tätä pelastamaan Misan. Light luopui molempien Death Note -muistikirjojen omistajuudesta, mutta pyysi Ryukia kirjoittamaan toiseen niistä kaksi tekaistua sääntöä ja Remiä antamaan kyseisen muistikirjan sellaiselle, jolla oli valtaa ja joka käyttäisi sitä omaksi hyödykseen.
Higuchin kanssa[]
Rem vei Death Noten Kyosuke Higuchille, yhdelle Yotsuba Groupin johtajista. Hän vaati Higuchia ensin tappamaan sillä rikollisia, jotta tämä voisi käyttää sitä mielensä mukaan. Rem totesi mielessään sen auttavan pelastamaan Misan ja se oli hyvä vaihtokauppa sekä hänelle että Higuchille. Hän seurasi myös sivusta Higuchin tapaamisia seitsemän muun Yotsuban johtajiin kuuluvan henkilön kanssa ja näiden neuvottelut siitä, keiden kuolemat hyödyttäisivät heitä. Näitä kuunnellessaan Rem totesi itsekseen kuinka ihmiset olivat hänestä rumia ja halveksuttavia olentoja.
Rem oli uskotellut Higuchille oikean Kiran jättäneen rikollisten tappamisen toisen Kiran huoleksi. Nähtyään Misan olevan vapautettu eristyksestä, hän antoi Higuchille luvan lopettaa rikollisten tappaminen. Higuchi kuitenkin näki sen yhä tarpeellisena sekä maailman että koko Yotsuban kannalta.
Kun Yotsuban johtajat saivat selville Misan olleen hetken aikaa L:n pidättämänä, Higuchi ilmaisi halunsa tehdä Misasta itselleen vaimon. Sitä Rem ei halunnut sallia ja repäisi salaa palasen Death Notesta. Hän kosketti sillä Yotsuban mainoksiin haastateltavaa Misaa ja kertoi tälle kaiken tapahtumista ennen muistinmenetystä. Misa puolestaan kertoi Remille mitä Light nyt teki.
Haastatteluun palatessaan Rem seisoi Higuchin takana, mikä paljasti Misalle hänen olevan Yotsuban Kira. Kun Misa oli Higuchin Porschen kyydissä ja nämä miettivät miten todistaisivat toisilleen olevansa Kiroja, Rem auttoi Misaa tappamalla omalla Death Notellaan lainakiskuri Ginzo Kaneboshin.
Kun Kira-tutkintayksikkö käytti Sakura TV:llä esitettävää Kira-erikoislähetystä Higuchin kiinni saamiseksi, Rem oli Higuchin mukana tämän lähtiessä etsimään tietoja ohjelmassa vieraana olevan "Taro Matsuin" (alias Touta Matsudan) oikeasta nimestä. Varmistaakseen Higuchin kiinnijäämisen, Rem rohkaisi häntä suunnitelmassaan tutkia Yoshida Productionsin toimistosta ansioluetteloiden kautta "Matsuin" oikea nimi. Hän kuitenkin ehdotti myös, että Higuchi luopuisi muistikirjansa omistajuudesta. Higuchi kuitenkin kieltäytyi, koska vaikka häntä vastaan ei olisi todisteita, hänen uransa Yotsubassa olisi muutenkin ohi. Kun ilmeni, että ansioluettelosta löytynyt nimi "Taichiro Yamashita" ei myöskään ollut oikea nimi, Higuchi teki Remin kanssa vaihtokaupan shinigamin silmistä.
Higuchi jäi kiinni ja Death Noten olemassaolo paljastui Kira-tutkintayksikölle, jotka kykenivät muistikirjaan koskettuaan näkemään Remin. Kun muistikirjaa oltiin tuomassa helikopteriin, jossa Light ja L olivat, Rem tajusi Lightin suunnitelleen kaiken niin, että tämä saisi vielä sen omistajuuden takaisin itselleen. Pian Higuchi kuoli sydänkohtaukseen, jolloin Death Notea kädessään pitäneestä sekä muistonsa takaisin saaneesta Lightista tuli jälleen sen omistaja.
Kuolema[]
Rem seurasi muistikirjaa Kira-tutkintayksikön päämajaan. Aina kun L kysyi häneltä Death Notesta, Rem antoi aina hyvin epäselviä vastauksia. Hän väitti, ettei tiennyt mitään muistin menettämisestä muistikirjan omistajuudesta luopumisen kautta tai siitä, että pelkkällä sivusta revityllä palasellakin voisi tappaa ihmisiä.
Rem sai kuitenkin huomata, että Misasta tuli tullut jälleen Death Noten omistaja, kun hän näki Ryukin tämän seurassa. Misan jäljellä oleva elinaikakin oli jälleen puolittunut, joten tämä oli tehnyt vaihtokaupan uusista shinigamin silmistä.
Muutaman päivän kuluttua rikollisia alkoi jälleen kuolla. Rem tiesi, että se oli Misa, ja ihmetteli miksi Light oli laittanut hänet tekemään niin. Jos Misa jäisi kiinni, hän saisi todennäköisimmin kuolemantuomion lyhyen elinaikansa vuoksi. Sitten Rem tajusi, että Light oli suunnitellut tämän alusta alkaen. Misan elinaika voisi pidentyä vain, jos Rem kirjoittaisi omaan Death Noteensa L:n oikean nimen. Hän ei voisi muutakaan, koska edes Lightin tappaminen ei pelastaisi Misaa.
Kun L ilmoitti tutkintayksikölle aikovansa testata muistikirjaa antamalla jonkin maan käyttää sitä vankien teloittamiseen, Rem tajusi, että silloin paljastuisi, että toinen säännöistä, jotka oli kirjoitettu Lightin ja Misan epäilyjen hälventämiseksi, oli tekaistu. Silloin Rem päätti toimia. Hän kirjoitti ensin muistikirjaansa Watarin oikean nimen ja sitten L:n. Kun Watari ja L kuolivat, Remille kävi samoin kuin Jealousille kuukausia sitten. Hänen kehonsa mureni hiekaksi ja tomuksi. Ennen kuolemaansa hän ehti todeta Lightin ylittäneen shinigamit. Kun tutkintayksikön jäsenet lähtivät etsimään Remiä, Light löysi hänen jäänteensä ensin ja otti tämän muistikirjan itselleen. Mutta muilla tutkintayksikön jäsenillä ei ollut aavistustakaan Remin kuolemasta ja luulivat tämän vain lähteneen selä jättäneen heidät henkiin.
Trivia[]
- MTV3 Scifin tekstityksissä Remin nimi oli kirjoitettu "Remu".
Sitaatit[]
- "Jos yrität tappaa tämän tytön, kirjoitan nimesi muistikirjaani ja tapan sinut. Näen hänen elinaikansa. Jos hän kuolee ennen aikojaan, tiedän, että sinä tapoit hänet. Tietenkin, jos huomaan, että aiot tappaa tytön, tapan sinut ensin." (Luku 30)
- "Pitää paikkansa. Kuolen, jos tapan jonkun, joka aikoo tappaa sinut...Mutta se ei minua haittaa." (Luku 30)
- (Light Yagamille) "Jos et pelasta Misaa, minä tapan sinut." (Luku 33)
- "Ihmiset ovat todella...rumia olentoja." (Luku 37)
- "Light Yagami voi olla yhtä puhdas kuin sinä, Misa. Light Yagami ei käyttänyt muistikirjaa omaksi edukseen, vaan tehdäkseen ihmismaailmasta paremman paikan...Ymmärrän nyt, miksi hän halusi pyyhkiä pois kaikki, jotka asettuivat hänen tielleen." (Luku 47)
- "Light Yagami...hän tappoi jopa shinigamin...Hän oli ylittänyt shinigamit..." (Luku 58)