Death Note Wiki

Kyosuke Higuchi (火口卿介, Higuchi Kyōsuke) on Yotsuba Groupin jäsen ja Yotsuba-yhtymän teknologiakehitysosaston johtaja. Hän myös yksi "Kuoleman kokouksiin" osallistuvista henkilöistä sekä samalla myös yhtymän ja oman menestymisensä edistämistä tavoitteleva kolmas Kira.

Ulkonäkö[]

Higuchilla on ruskeat houkset ja silmät. Hän myös pukeutuu aina mustaan pukuun.

Juoni[]

Kiraksi tuleminen[]

Higuchista tulee vuoden 2004 (animessa 2007) kesäkuun aikana Light Yagamin ja Misa Amanen jälkeen kolmas Kira, "Yotsuban Kira". Hän saa shinigami Remiltä Death Noten, joka Light oli neuvonut antamaan ahneelle ihmiselle, joka käyttäisi muistikirjaa omaksi edukseen. Rem oli kuitenkin esittänyt muutaman ehdon Higuchille. Tämän olisi ensin tapettava muistikirjaa käyttäen tuomittuja rikollisia, ennen kuin voisi käyttää muistikirjaa mielensä mukaan.

Higuchi uhkaili nimettömästi toimitusjohtaja Dainosuke Yotsubaa valtuuttamaan hänet sekä seitsemän muun Yotsuban johtajiin kuuluvan henkilön (Shingo Mido, Reiji Namikawa, Eiichi Takahashi, Suguru Shimura, Masahiko Kida, Takeshi Ooi ja Arayoshi Hatori) pitämään viikottain kokouksia siitä, keiden tappaminen hyödyttäisi yhtymää. He eivät kuitenkaan tiedä, että itse Higuchi on nykyinen Kira. Mutta kun osa paikallaolijoista ihmetteli miksi Kira haluaisi auttaa Yotsubaa, Higuchi sanoi Kiran hyötyvän siitä myös.

Salaiset kokoukset[]

Rem oli väittänyt Higuchille, että oikea Kira oli yhä olemassa, mutta uskotteli rikollisten tappamisen jääneen toisen Kiran huoleksi. Vaikka Remin mielestä Higuchin enää tarvinnut tappaa rikollisia, hän kuitenkin uskoi, että rikollisten ja etenkin korruptoituneiden liikemiesten tai poliitiikkojen oli kuoltava. Sinä aikana, kun Kira ei tappanut ketään, ensimmäisellä viikolla ei juuri tapahtunut mitään, mutta toisella viikolla rikosten määrä oli suurempi kuin koskaan. Hän uskoi Kiran olevan nyt maailmalle entistä välttämättömämpi ja että rauha edistäisi samalla myös Yotsuban liiketoimia.

Kun Yoshida Productionsilla Misa Amanen managerina "Taro Matsui" esiintyvä Touta Matsuda löytyi tarkkailemassa kokoushuoneen läheltä ja Yotsuban miehet miettivät oliko hän tullut vakoilemaan vaiko mainostamaan Misaa, Higuchi oli sitä mieltä, että "Matsui" pitäisi joka tapauksessa tappaa. Hän ei voinut kuitenkaan tehdä sitä heti, koska Death Note oli jäänyt kotiin. Oli "Matsui" vakooja tai ei, Misan asunnolla vietettyjen juhlien aikana hän putosi humaltuneen oloisena alas parvekkeelta ja luultavasti kuoli. Higuchi oli tovereidensa tavoin vakuuttunut, ettei "Matsuista" ollut heille vaaraa.

Yotsuba piti myöhemmin hätäkokouksen, Kidan saatua puhelu mieheltä, joka sanoi olevansa Eraldo Coil (mutta oli oikeasti L:n tuttava ja ammattihuijari Aiber): etsivä, jonka he olivat palkanneet selvittämään L:n henkilöllisyyden. Kokouksen aikana, kun Hatoria alkoi vähitelleen pelottaa vankilaan joutuminen, Higuchi varoitti tämän kuolevan huomenna. Vaikka Hatori yritti vetää sanojaan takaisin ja Shimuran mielestä kenenkään heistä ei kannattanut kuolla, Higuchi tappoi Hatorin ennen seuraavaa kokousta.

Seuraavassa kokouksessa, kun he puhuivat "Coililta" saadusta raportista, Higuchin mielestä tämä ei ollut saanut juuri paljon selville. "Coil" ei kertonut muuta kuin L:n nykyisestä tilanteesta Kiran tapauksen tutkinnassa sekä tämän assistentista, Watarista. Alun perin kokouksia päätettiin vastedes pitää joka toinen viikko ja Higuchin oli tarkoitus kokouksessa saatujen tietojen perusteella tappaa seuraavaksi vakuutusyhtiö ELF:n henkilökunta sekä Kugisawa-yhtymän Santarou Zenzai. Mutta Namikawa (johon L:nä esiintynyt Light Yagami otti yhteyttä) sai suostuteltua viivyttämänä kuolemia kuukaudella.

Paljastuminen[]

Kun "Coililta" tuli ilmoitus, että Misa Amane oli joutunut kerran L:n pidättämäksi, Higuchi totesi asunnollaan aikovansa tehdä Misasta vaimonsa. Higuchi osallistui myös muutaman päivän kuluttua haastatteluun Shimuran, Midon, Ooin sekä peitenimellä "John Wallace" esiintyvän Aiberin kanssa. Tämän haastattelun aikana Higuchia ja muita Yotsuban johtajia halveksiva Rem oli näyttäytynyt Misalle ja antanuut tälle vihjeen siitä, että Higuchi oli nykyinen Kira.

Misa sopi Kira-tutkintayksikön selän takana tapaamisen Higuchin kanssa ja kun Misa väitti olevansa toinen Kira, Higuchi myönsi itsensä Yotsuban Kiraksi. Higuchi vaati kuitenkin todisteita Misalta ja ehdotti tälle ahneen lainakiskurin, Ginzo Kaneboshin, tappamista. Kaneboshi todella kuoli, mutta Higuchin tietämättä Rem olikin se, joka hänet oikeasti tappoi.

Kira-erikoislähetys[]

Higuchi oli alennettu myöhemmin osastonsa johtajasta toiminnan valvojaksi. Hän oli jo kuitenkin varma, että naimalla Misan saisi avukseen tällä oletetusti olevat shinigamin silmät avukseen ja olisi valmis kiristämään toimitusjohtajaa luovuttamaan hänelle asemansa. Mutta sitten Namikawa soitti hänelle ja kertoi Sakura TV:ltä tulevasta Kira-erikoislähetyksestä, jonka vieras kertoi tutkineensa Yotsubaa ja lavastaneensa kuolemansa. Hetkellisesti katsojaa ja juontajaa suojaavat lasiruudut kaatuivat ja Higuchi näki televisiossa "Matsuin".

Higuchi tajusi tämän käyttävän peitenimeä ja yritti ensin pyytää Misaa tappamaan hänet. Misa löi kuitenkin luurin korvaan, minkä jälkeen Higuchi yritti saada Midoa pyytämään isäänsä keskeyttämään lähetyksen. Mutta Mido väitti, ettei kukaan ottaisi lähetystä vakavissaan, vaikka olikin Namikawan ja Shimuran ohella saanut tietää Higuchin olevan Kira. Misan nykyisenä managerina peitenimellä "Kanichi 'Mochi' Moji" esiintyvä Kanzo Mogi väitti, ettei tiennyt "Matsuin" oikeaa nimeä. Samaa väitti myös Yoshida Productionsin johtaja, joka kuitenkin antoi PIN-koodin toimistonsa oveen. Lähetys päättyisi kahden tunnin päästä ja silloin ilmoitettaisiin Kiran henkilöllisyys, joten Higuchin oli tapettava "Matsui" ennen sitä.

Kun Higuchi pääsi perille Yoshida Prudctionsin toimistolle, Sakura TV:n lähetyksen päättymiseen oli aikaa enää noin tunti. Hän löysi ansioluettelon, mutta ilmeni, että siinä oleva nimi "Taichiro Yamashita" oli myös peitenimi. Higuchi muisti, että Yotsuban pääkonttorilla oli vielä valvontakamerakuvaa hänestä. Päättäen valita mieluummin runsaan ja lyhyen ja elämän, Higuchi teki Remin kanssa vaihtokaupan shinigamin silmistä. Hän jopa käytti niitä häntä viivyttäneen moottoripyörällä ajaneen liikennepoliisin Yukito Shiraban tappamiseen.

Yotsuban pääkonttorilla kaikki "Matsuita" koskeva materiaali oli kuitenkin poistettu, joten hän päätti lähteä Sakura TV:lle. Asemalla ei kuitenkaan ollut ketään ja ohjelmassa esiintyvät henkilötkin oli korvattu mallinukeilla. Sitten Kira-tutkintayksiköstä Soichiro Yagami ja Mogi sekä L:n tuttavat Aiber ja Wedy saartoivat hänet. Higuchi kuitenkin otti esiin oman revolverinsa ja ampui sillä Soichiroa, minkä jälkeen hän poistui paikalta.

Kiinnijääminen ja kuolema[]

Matkalla pakoon tutkintayksikön jäseniltä Higuchia oli kuitenkin vastassa kokonainen saattue poliisiautoja, joita johtivat tutkintayksiköstä eronneet Shuichi Aizawa ja Hideki Ide. Higuchi yritti paeta toiseen suuntaan, mutta L:n helikopterissa oleva Watari ampui hänen autonsa renkaan tarkkuuskiväärillä. Sitten Higuchi uhkasi vielä ampua itsensä, mutta Watari ampui aseen pois hänen kädestään.

Sitten tutkintayksikön jäsenet ja poliisit laittoivat Higuchille käsiraudat ja sitoivat hänen silmänsä. Mogi asetti vielä kuulokkeet ja mikrofonin, joiden kautta L kysyi Higuchilta tämän tappotavasta. Higuchi tunnusti Death Noten olemassaolon ja tämän puheet osoittautuivat todeksi, kun muistikirjaan koskiessaan tutkintayksikön jäsenet näkivät Remin ja siihen kirjoitetut nimet ja kuolinsyyt täsmäsivät uhreihin. Mutta koskettaessaan itse Death Notea, Light Yagami sai muistonsa takaisin ja käytti rannekelloonsa piilotettua Death Noten sivun palasta tappaakseen Higuchin ennen kuin tämä vietiin poliisiautoon.

Trivia[]

  • Higuchilla on tutkinto Wasegin yliopistosta politiikan laitokselta.
  • Higuchin isä on Yotsuban raskaan teollisuuden osaston johtaja.
  • Higuchi on vasenkätinen
  • Higuchi on kendossa viiden danin tasolla.

Sitaatit[]